Catarina
28 | Helsinki, Finland
Kauneusbloggaaja, Beauty blogger

cosmeticlandblog@gmail.com

Jolie | Luonnonkosmetiikkaa + Alekoodi

Syksyllä sain yhteistyömahdollisuuden Jolien kanssa ja pian heiltä saapuikin ihana paketti täynnä luonnonkosmetiikkaa testattavaksi. Olen vasta muutamia tuotteita ehtinyt testata ja niistä kerron teille blogissa tänään. Kun olen muihinkin tuotteisiin tutustunut tarkemmin, raportoin teille niistä  (paketista paljastui mm. hyvinkin mielenkiintoinen, aktiivihiiltä sisältävä hampaidenvalkaisujauhe!).

Näin Jolie kuvailee itseään nettisivuillaan: "Jolien yritysidea on Suomessa uniikki. Jolie sisältää kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvän verkkosivuston (jolie.fi), luonnonkosmetiikan laadukkaan verkkokaupan Jolie webshopin, Helsingissä Uudenmaankadulla sijaitsevan ihanan kivijalkamyymälän Jolie shopin sekä Kalevankadulla sijaitsevan yksipaikkaisen hemmotteluhoitolan Jolie span. Lisäksi Jolie toimii maailman parhaan luonnonkosmetiikan maahantuojana Suomeen ja muualle Skandinaviaan."

Jolielta löytyy myös kuukausittainen kauneusboksi nimeltä Jolie box*. Boksin voi tilata joko 3kk (72€) tai 6kk (120€). Boksi sisältää aina 4-6 luonnonkosmetiikan tuotetta, joista osa on matka- tai näytekokoja. Joka kuukausi boksi sisältää vähintään kaksi normaalikokoista tuotetta. Boksi on helppo tapa tutustua luonnonkosmetiikkaan niille, joille se on vielä vieras juttu, eivätkä tiedä mitä lähtisi kokeilemaan.

Image and video hosting by TinyPicImage and video hosting by TinyPic

Talvi tulee ja se ikävästi kuivattaa ihoa. Kyllä, jopa mun rasvoittuva ihonikin kuivuu herkästi ja tarvitsee paljon kosteutusta. Illalla on ihana hoitaa ihoa tehokosteuttavilla tuotteilla ja nyt ilmojen kylmetessä on ollut loistava tilaisuus testata Iroisie Le Sérum Précieux* -seerumia, joka sisältää runsaasti antioksidantteja ja myös ripauksen öljyäkin. Seerumin sisältämä merilevä vähentää ikääntymisen merkkejä, auringonkukka kosteuttaa ja ravitsee, ylang ylang rauhoittaa. Seerumi on kevyesti öljyisen tuntuista ja siksi sanoisin itse tätä öljyseerumiksi. Öljyisyytensä vuoksi voin käyttää tätä ainoastaan yöksi, koska seerumi ei imeydy ihooni täysin, vaan se jättää öljyisen pinnan aamuun asti.

Öljyt eivät siis itseäni haittaa, päinvastoin. Käytän niitä todella usein ja nimenomaan yöksi. Rasvainen ja herkästi pintakuivuva ihoni suorastaan janoaa tällaisia seerumeita ja öljyjenkaltaisia tuotteita! Tuoksu on kevyt ja hieman makea. Pakkaus on mielettömän upea ja näyttää kauniilta pöydällä. Pumppumekanisminsa ansiosta pöpöjä ei pullon sisälle pääse, mikä on erittäin hyvä juttu, koska luonnonkosmetiikalle muutenkin annetaan usein lyhyt säilyvyysaika. Tälle seerumille on annettu 6kk säilyvyysaikaa tuotteen avaamisesta. Jatkan ehdottomasti seerumin käyttöä, koska se tasapainottaa rasvaista ihoani tehokosteuttamalla sitä. 15ml / 56.10€.

Image and video hosting by TinyPic

Alima Pure mineraalimeikkisarja on mulle yhtä lailla aivan uusi tuttavuus, kuten Iroisiekin. Merkki tulee suoraan Amerikasta ja on Jolien mukaan mineraalimeikkien aatelinen. Tuotteet ovat raaka-aineiltaan laadukkaita ja pakkaukset minimalistisen tyylikkäitä. Sarjan tuotteet sopivat ihan jokaiselle ihotyypille. Testiin sain mineraaliposkipunan, joka on jauhemaisessa muodossa ja se tulee kätevässä purkissa, jonka sifterin avulla on helppo säädellä jauheen määrää. Luminous Shimmer Blush* sisältää pienen pieniä kimalteita, jotka näyttävät poskilla todella kauniilta. Kaikki eivät tietenkään kimalteista pidä poskipunissaan, mutta minä rakastan! Sävyni Leigh on aivan täydellinen, vanha roosa -tyylinen puna. Sopii meikkiin kuin meikkiin.

Poskipuna on todella pigmenttistä ja se yllättää mut joka kerta. Jauhetta otan ensin purkin kannelle vähän ja käytän sivellintä kevyesti siinä. Sen jälkeen pyörittelen sivellintä kämmenselällä hetken, että ylimääräinen pigmentti jää kädelle. Tämänkin jälkeen kannattaa kevyesti aloittaa punan levitys, ellei sitten halua erittäin punaisia poskia ;) Poskipunat muutenkin tuntuvat kestävän pitkään, mutta tämän uskon kestävän vielä pidempään! 3g / 29.90€.

Image and video hosting by TinyPic

Luonnonkosmetiikan kulttituotteeksi noussut Kjaer Weis* -ripsiväri on jäänyt mulla mieleen muutaman vuoden takaa, kun näin sen esiintyvän blogeissa. Ripsiväri on upeampi, mitä ikinä uskoin sen olevan.. Ensinnäkin pakkaus; ripsiväri tulee punaisessa pahvikotelossa. Itse ripsiväri on upean näköisessä ja sävyisessä putkilossaan ja kuminen harjasosa on juuri sellainen, mistä itse pidän ripsiväreissä kovasti. Tiesin jo harjan nähtyä pitäväni tästä ripsarista paljon!

Ripsarin harjalla saa aikaan kauniin luonnolliset, mutta näyttävät ripset. Juuri sopivasti tuuheutta, volyymiä ja pituutta. Kaikki tasapainossa. Jos joskus haluan enemmän massaa ja näyttävyyttä, laitan alle tuuheuttavaa ripsiväriä. Parasta Kjaer Weisin ripsivärissä on se, että sitä voi kerrostaa, kerrostaa ja kerrostaa ilman paakkuja tai suttuista lopputulosta. Ripsari kestää ripsillä koko pitkän päivän, eikä se varise, liiku tai suttaannu OLLENKAAN. Kerrankin löytyi näin mahtava ripsiväri, joka vastaa kaikkia mun vaatimuksia 5.4g / 33€.

Image and video hosting by TinyPic

Ja jos palavasti rakastuit ripsiväriin, etkä halua ostaa kokonaan uutta, voit ostaa siihen täyttöpakkauksen*! Vähänkö hieno idea keksitty, Kjaerille isot plussat siitä. Ylhäällä kuvassa ripsivärinä juuri tätä Kjaerin omaa. Huulilla Jeffree Starin nestemäinen mattahuulipuna Celebrity Skin.

Image and video hosting by TinyPicImage and video hosting by TinyPic

Luonnonkosmen vartalonhoitotuotteita en ole tainnut näitä kahta aiemmin testata ollenkaan. Pariisilainen luksusmerkki Patyka olikin siksi erittäin positiivinen yllätys paketissa. Marine Crystals Body Scrub* -vartalonkuorinta on yksi mun lempparituotteista koko paketissa. Suolakiteitä ja unikonsiemeniä sisältävä suolakuorinta on tehokkaimmasta päästä vartalonkuorintoja, joita oon koskaan käyttänyt. Koostumus on ihanan rakeista ja ns. raffia, eli kuorintateho on taattu. Iho jää aivan ihanan pehmeäksi ja silkkisen sileäksi. Pienikin tippa riittää kattamaan ison alueen vartalosta. Tässä on juuri se "tyypillinen luonnonkosmen tuoksu", eli vahva ja yrttimäinen. 150ml / 26€.

Patykan Almond Blossom Body Milk* on myös aivan ihana, mantelinkukkaa sisältävä vartalovoide, joka imeytyy ihoon hetkessä ja kosteuttaa tehokkaasti. Maitomainen ohut koostumus sisältää mm. aloe veraa, karitevoita ja aprikoosinkiviöljyä. Voide uudistaa ja ehkäisee ennenaikaisia ikääntymisen merkkejä ja se sopii kaikille ihotyypeille. Tuoksu on tässä mitä herkullisin; makea ja karkkimainen, muttei liian voimakas. Haluan aina tuoksua tältä! 150ml / 26€.


Sain vielä teille, blogin ihanille lukijoille alekoodin Jolien verkkokauppaan*! Koodilla cosmeticland saa -15% koko Jolien verkkokaupan valikoimasta (pois lukien May Lindstrom Skin, Pai Skincare, Kjaer Weis, lahjakortit ja Jolie box). Koodi on voimassa 12.11.-27.11.2016.

Kiitos Jolielle tuotteista! Tulen testaamaan loputkin tuotteet ja palaan niiden kanssa blogiin myöhemmin :) Mukavia shoppailuhetkiä ja rentoa viikonlopun jatkoa! PS. Muistathan seurailla mua Snäpissä ja Instassa @canipupu.

*Affiliate-linkki, jonka kautta tehdyistä ostoksista saan komission.

Kommentit

  1. Mun täytyy kyllä testata tuo Kjaerin ripsiväri jossain välissä. Näyttää tosi hyvältä sulla :) Jolielta löytyy kyllä muutenkin kaikkea ihanaa! Mä olen Jolie-boxin tilaamista miettinyt jo pitkään, ehkä nyt olisi vihdoin jo aika :D

    Ja hei muuten, tuo Iroisien seerumi on yksi parhaista ikinä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo joo, todellakin täytyy! Se on aivan huippuripsari ^^ Kiitos!

      Niin löytyykin.. Voisin upottaa sinne koko omaisuuteni ;D Se joulun lux boxi olis houkutellut, mutta sehän myytiin melkeinpä heti loppuun :D

      Se on kyllä ihana. Täytyy tänään taas kuorruttaa naama sillä <3

      Poista

Lähetä kommentti

Yhteydenottolomake