Ihanaa lauantaita muruset :) olisi viimeisen Kawaii Boxin aika, eli tilausta en ole enää jatkanut. Charmeja tulee ovista ja ikkuinoista pian, enkä enää keksi niille käyttöä. Veinkin työpaikalleni päiväkotiin muutamia pikkuesineitä, mille itsellä ei ollut käyttöä. Aikaisemmat, eli heinäkuun ja elokuun postaukset voit käydä lukasemassa → täällä ja täällä.
Syyskuun boksissa tuli 12 suloista tavaraa ja tämä on mielestäni paras boksi kaikista kolmesta, vaikka elokuu oli kyllä myös aivan ihana!
Nyt omistan kaksi pupunkorvapantaa, joita en vieläkään ole missään kehdannut käyttää, vaikka niin suloisia ovat! Kynsikoristeet oli yksi boksin parhaista jutuista, kun näitä voi käyttää moneen muuhunkin askarteluun :)
Kauniin värinen, mutta valitettavasti hieman tarpeeton kotelo korteille ja DIY-setti, jolla voi esim. tehdä käsikorun. Tämä oli mulle ihan uusi juttu! Tällaistakaan en olisi koskaan itse tilannut, että boksin kautta on kyllä kiva ollut saada kaikkea uutta kokeiltavaa.
Kisuplugi kännykkään ja pieni vihkonen. Moni sai ihanan pinkin kisuvihon, buu ;D mutta kelpaa tämäkin, näille on aina käyttöä.
Donitsi ja jäätelö charmit. Jätskin vein lapsille leluksi päiväkotiin, donitsin kohtaloa en oo vielä päättänyt..
Rilakkuma keksitikut oli ihan sairaan hyviä, söin kaikki hetkessä! Viiksi kengännauhat on kyllä pakko sovittaa joihinkin kenkiin, onhan ne nyt vaaleanpunaisina niin suloiset ;)
Nalletarroja, aaw! Ei tarroja voi koskaan olla liikaa? Hymy nousi korviin asti, kun näin Alpacasson boksissa.. Oon himoinnut sellaista isoa pehmolelua, mutta kelpaa tämäkin oikein mainiosti!
Kawaii Boksin sivuilta voi käydä katsomassa jokaisen kuun boksin sisällöt ja myös itse tehdä tilauksen :) mitä piditte syyskuun boksista?

Tämä vaikutti kyllä kivalta boxilta,kaikkea söpöä=)
VastaaPoistaJoo mä tykkäsin kyllä! :)
PoistaEverything is soooo cute!
VastaaPoistaI know^^ full of super cute things!
Poista