Kerroin blogissa aiemmin, että jotain suurta muutosta ja ylläriä on tulossa, ja kerron siitä keskiviikon jälkeen. No mä kerron nyt!
27.8.2012 oon viimeksi käynyt parturissa ja sen jälkeen oon leikellyt hiuksia itse. Jätin värjäämisen hetkeksi ja oma väri alkoi puskea todella nopeaa. Mä osaan olla vähän spontaani tyyppi ja kyllästyn asioihin nopeasti, niinpä mä varasin ajan mun lemppariparturiin ja hiukset leikattiin ja värjättiin!
Parturi missä käyn, on siis täällä Vaasassa rautatieasemalla ja on nimeltään Hair Company. Kävin ennen Hennalla, mutta Henna jäi mammalomalle ja nyt mun hiuksiin pääsi käsiksi Anna Wiik. Anna on yksi paikan omistajista ja on ihan ylimahtava tyyppi, luotan täysin sen taitoihin!
Voin todella suositella Hair Companya ja varsinkin Annaa. Asiakaspalvelu on mahtavaa ja siellä käytetään nykyään myös Moroccanoilin tuotteita!♥ Hair Companyn sivuja voi käydä kurkkaamassa täältä click! Mut nyt niihin kuviin!
Ennen:
Mulla on siis omat hiukset kasvanut paljon ja tummuusaste oli kuulemma 6-7 luokkaa. Vähän alempana näkyy jonkun verran vanhaa ruskeaa väriä ja latvoissa on sitä itse värjättyä liukuväriä, blondia.
Jälkeen:
Kerroin kampaajalle, että haluaisin mahdollisimman vaalean ja luonnollisen ruskean sävyn. Mielellään mahdollisimman moniulotteisen sävyisen, eli siis ehkä jotain raitoja. Anna keksi heti, että värjätään vaaleanruskeaksi, vähän beigeksi, ja laitetaan vaaleaa raitaa päälliosaan. Latvoihin laitettiin vähän eri sävyistä väriä, että saatais taitettua kellertävää vaaleaa tuhkasemmaksi.
Mulla on niin paksu tukka, joka oli kerennyt kasvaa aika pitkäksi, että Anna joutui pyytäämään toista parturia auttamaan värjäyksessä, ettei menisi liikaa aikaa toisen asiakkaan vuoksi. Kaksi kertaa joutui väriä hakemaan/sekoittamaan lisää, eli kolme yhteensä. Latvoille vielä oma sävy : D onneksi Annan seuraava asiakas vielä sattui soittamaan, että se tulisi vähän myöhässä.
Mulla oli kuulemma tosi kuivat hiukset, varsinkin latvat, ja kaikki tuotteet oikein imeytyi niihin. Anna hoiti mun hiuksia Moroccanoilin kosteuttavilla tuotteilla; shampoo, hoitoaine ja styling cream. Ne tuoksuvat tooodella hyviltä!
Lopussa mun hiuksia kevyesti vielä kiharrettiin/käännettiin, niinkun kuvista näkyy. Mitä kuvista ei näy, on hiusten todellinen sävy. Se ei ole ihan noin tumma ruskea, enemmänkin hieman kultainen beige vaaleilla raidoilla. Mä oon niin happyhappyhappy lopputuloksesta että! Kerroinkin, että haluaisin ehkä joskus myöhemmin värjäillä hiukset vaaleiksi, mutta että tietysti haluan ensin kokeilla vaaleaa ruskeaa. Voi olla, että seuraavalla kerralla lisään vaaleaa raitaa :)
Mitä tykkäätte, eikö ookin ihana lopputulos? :')
translation // I got my hair cut and colored today! I love it so so much. It's actually not that dark brown color, a bit lighter and more golden :)

Vau, tosi hienot tuli! :) (olivat toki kauniit ennenkin)
VastaaPoistaKiitos paljon! :) :)
PoistaWautsi!
VastaaPoistaTodella ihanat hiukset, sopii sulle todella hyvin :D
Oii kiitos kiitos^^
PoistaIhanat! Mäkin oon aikeissa mennä hakemaan vaaleita raitoja, jännä kun kesän lähestyminen innostaa aina vaalentamaan... Tosin tällä kertaa suurin syy on värjäämisen vähentäminen, blondi kun olen niin tummentaa sais jatkuvasti. Haluun samantapaiset, moniulotteiset raidat, näyttää hyvältä! :)
VastaaPoistaOoi kiva! Niimpä :'D joo nää on ihan hauskat, varsinkin kun raidat on vaan päälliosassa tukkaa ja alaosa melkein ykssävystä. Mun mieli on ollu kyllä koko päivän ihan huipussa tän takia ;D
PoistaNyt iski hiuskateus...! Noi on vaan niin ihanat <3
VastaaPoistaVoih :') kiitooos!
PoistaNoi sun vanhat hiukset oli tosi hienot, kuten vanhatkin, niin saisinko ottaa noista vanhemmista hiuksista kuvan malliksi kampaajalle? :)
VastaaPoistaAnna mennä vaan! :) kiitos tuhannesti, kiva kuulla!^^ toivottavasti sun hiuksista tulee mahtavat :)
PoistaIhanaa, kiitos :)
PoistaSiis piti sanoa, että noi sun uudet hiukset oli tosi hienot, kuten vanhatkin :D
PoistaOle hyvä vaan! :) hih, kyllä mä tajusin ;)
PoistaJa siis kirjottaisin lappuun kyllä mistä kuvat on otettu jos tahdot :)
VastaaPoista