BLOGGARI BLOGIN TAKANA

Image and video hosting by TinyPic
Hei!

Cosmetic Land -kauneusblogia kirjoittelee ruudun takana 26-vuotias Catarina Vaasasta. Asun 40 neliön kaksiossa poikaystäväni Tomin ja burmakissani Papun kanssa. // Nykyisin asustellaan Helsingissä Jätkäsaaressa! // Bloggaaminen on rakas harrastus ja ajanviete, jonka toivon tulevaisuudessa kasvavan ja kehittyvän huimasti.


Miten blogi sai alkunsa?
Kosmetiikkaan hurahtamisesta saa syyttää Youtubea. Monia vuosia sitten, vielä kun asuin äidin helmoissa, sain ensimmäisen tietokoneeni pöydälle ja löysin Youtuben. Dulce Candyt, Michelle Phanit ja xsparkaget löydettyä se oli menoa! Jumituin näiden naisten seuraan moniksi tunneiksi päivässä ja tajusin, että kosmetiikka ja kauneus on lähellä sydäntä. Perustin joskus vuosien 2008 tai 2009 aikana lifestyle-tyylisen blogin nimeltä Cuteness All Over, joka vieläkin löytyy Googlettamalla. Blogin painopiste siirtyi kauneusaiheisiin hyvin nopeasti ja vuonna 2010 syksyllä päätin rinnalle perustaa uuden blogin, joka keskittyisi pelkästään kauneuspuoleen. Kahden blogin pitäminen alkoi kuitenkin olemaan turhan työlästä ja viimeisen tekstin Cuteness All Overiin kirjoitin vuoden 2012 loppupuolella. Nyt oon pysytellyt Cosmetic Landin parissa pian viisi vuotta! :)


En meinaa edes kehdata katsoa alkuaikojen postauksia, koska sieltä on noustu parempaan suuntaan huimasti! Kuvien ja kirjoitusten laatu on parantunut, ja rakkaus kirjoittamista kohtaan on vuosien varrella kasvanut koko ajan lisää. Tämän blogin ideana on aina ollut se, että kirjoitan mahdollisimman hyviä arvosteluita ja kuvauksia tuotteista, ja että kuvista kävisi selkeästi ilmi tuotteiden monet puolet. Kuluttajien mielipiteet tuotteista kertovat paljon enemmän kuin yritysten ja merkkien mainospuheet. Siksi olen aina kokenut tärkeäksi kertoa blogissa rehellisesti ja tarkasti tuotteista, nettikaupoista sekä monesta muusta.


Faktaa Catarinasta:
  • Synttäreitä vietän ystävänpäivänä ja 90-luvun lapsi oon, eli vuonna 1991 synnyin. Pituus 162cm.
  • Oma hiustenväri on maantienharmaa tumma ruskea. Hiukset ovat todella paksut ja luonnonlaineikkaat.
  • Silmien väri on sinivihreä, mutta lähempänä vihreää.
  • Iho on rasvainen ja epäpuhtauksia löytyy jatkuvasti. Rasvaisuudesta huolimatta on se myös todella janoinen, eli pintakuivuu herkästi. Ihoni ei ole herkkä ja se kestää hyvin vaikka minkälaisia naamioita sun muita ihonhoitotuotteita.




    Image and video hosting by TinyPic



    En niin ole selektiivisen kosmetiikan perään, enkä halua siitä maksaa kohtuuttomia. Pysyttelen halvemmassa kosmetiikassa ja silloin tällöin saatan testata jotain kalliimpaa. Pidän usein enemmän edullisemman kosmetiikan tuotteiden ulkonäöstäkin kuin selektiivisen. Ostan useimmiten sen hauskemman näköisen tuotteen kuin tylsemmän ;) Tästä päästään siihen, että..
    Rakastan pinkkiä väriä, söpöjä ja tyttömäisiä purnukoita ja kukkakuvioita. Nämä asiat kuvastavat myös persoonaani, joka on eloisa, pirteä, positiivinen, kiltti, idearikas ja hullu. Sisälläni pyörii samanaikaisesti miljoonia asioita ja useimmiten se välittyy myös ulospäin. Sisälläni asuu ikuinen pikkutyttö, joka haluaa joka päivä palata takaisin lapsuuteen, eikä koskaan halua kasvaa isoksi! Kaiken tämän lisäksi olen kuitenkin asioista riippuen todella ujo ja pidättyvä ihminen, joka laskelmoi tarkkaan asioita ja ihmisiä. Ajatukset ulottuvat maasta avaruuteen ja matkaa riittää loputtomiin.

    Asioita, joista pidän:
    Laulaminen ja musiikki, autot, värikkäät esineet ja asiat, kahvi, avaruus, karkki, jäätelö, poikaystävän t-paidat, meikit, kissat, psykologia, luonto, toiminta- ja kauhuleffat, salireenit, bloggaaminen, merenneidot, My Little Pony, kesä, tanssiminen...


    Image and video hosting by TinyPic


    Tervetuloa Cosmetic Land -blogin lukijaksi! Toivottavasti viihdyt blogin parissa pitkään :) Kerro ihmeessä, jos mielessäsi on jotain. Oli se sitten kysymyksiä nettikaupoista, murheita ihonhoidosta tai vinkkejä silmämeikkiin, pistä kommenttia tulemaan!

    : Catarina

    Ei kommentteja

    Lähetä kommentti

    © Cosmetic Land

    This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

    Blogger Template Created by pipdig