Catarina
28 | Helsinki, Finland
Kauneusbloggaaja, Beauty blogger

cosmeticlandblog@gmail.com

Palataan vielä hetkeksi kesään

Syksy on saapunut ja ilmat kylmentyneet. On ihanaa vaihtaa tuoksuja ja tuotteita vuodenaikojen mukaan, mutta välillä on kuitenkin mukava palata siihen aiempaan vuodenaikaan ja muistella sitä. Kesä on mun ehdoton lemppari vuodenaika, koska rakastan lämpimiä säitä, kesämekkoja ja rannalla ruskettumista. Kesällä yksi parhaista asioista on myös lämpimät kesäillat. Tuntuu, ettei yö tule koskaan ja voisi viettää koko yön ulkona hyvässä seurassa katsellen auringonlaskua.

Kun muutettiin Helsinkiin, vietettiin Tomin kanssa monet illat ja yöt pyöräillen pitkin Helsinkiä. Iltaisin kaupungit heräävät aivan erilailla eloon kuin päivisin! Kesäni meni siis todella nopeasti ohi muuton takia, mutta toisaalta nyt odotan todella innoissani jo ensi kesää ja mitä silloin keksitään :)

Jos ajattelen kesää kosmetiikan puolesta, mieleeni tulee aina hedelmäiset tuoksut. En esimerkiksi osaisi kesän aikana käyttää jouluisen tuoksuista suihkugeeliä, ellei sitten ikävä iskisi! Kesällä yksi parhaista tuoksuista on aina kookos. Kookos on aivan ihana tuoksu yksinäänkin ja erityisesti silloin, kun siihen on yhdistetty limeä. Toinen kestosuosikki on mango ja The Body Shopin Satsuma-sarja* vie mut aina lapsuuteen ja kesään!

Koko kesän ajan käytin blogini kautta testiin saatuja Naturaliumin herkullisen tuoksuisia tuotteita. Pienikin nuuhkaisu melonin ja mangon tuoksuista vartalosuihketta tai kookoksen tuoksuista suihkugeeliä saa mut heti muistelemaan kesän lämpimiä päiviä ja pitkiä, valoisia öitä.



Naturalium-sarjan tuotteet tuoksuvat aina aidoilta hedelmiltä ja marjoilta. Tämän haistaa tuotteista heti! Niissä ei ole mitään sivutuoksuja, vain se yksi tietty aito tuoksu. Etenkin kesäisin rakastan yli kaiken raikkaita vartalosuihkeita, joissa tuoksuu vain hedelmät. Oon muutenkin siirtynyt hajuvesistä hyvin kauas pois. Käytän enää vartalosuihkeita, joissa tuoksuu jokin hedelmä ja poikkeuksena siitä on Victoria's Secretin Warm & Cozy, joka on kaikkien vartalosuihkeiden kuningatar! Ainoa hajuvesi, jota käytän kesäisin on Escadan Taj Sunset, koska se on niin yksinkertainen, raikas ja makea, mutta mieto.


Käytössäni koko kesän oli Melon ja Mango vartalosuihkeet. Mango tuoksuu upealta ja varmasti mangon ystävät rakastuvat tähän välittömästi. Makea, hedelmäinen, raikas ja kirpeydenkin huomaa joukosta! Melon tuoksuu vähän samankaltaiselta kuin mango, mutta melonin vivahde sieltä löytyy kuitenkin. Hedelmänä se ei tuoksu yhtä voimakkaasti kuin mango. Kaverieni kanssa nuuhkittiin molempia tuoksuja ja tultiin siihen tulokseen, että Melon tuoksuu oranssille Jenkki-purkalle (sille old school vanhalle oranssille, muistatteko?!). Se oli ihan paras purkkamaku, mutta sen maku aina lähti liian nopeasti pois :D

Pulloissa on 200ml tuotetta ja voin kertoa, että se määrä riittäisi vuosiksi. Ainakin tällä tahdilla, mitä oon käyttänyt molempia. Ja mähän oon vartalosuihkeiden suurkuluttaja, enkä edelleenkään oo saanut suihkeita kulutettua tarran reunaan asti, vaikka kesästä lähtien oon suihkinut molempia hyvin ahkerasti! Nyt syksyn ja talven tullessa käytän näitä vähemmän kuin kesällä. Mutta miten ihanaa on taas ensi keväänä ottaa nämä esille ja fiilistellä saapuvaa kesää! Tuoksu säilyy iholla tunnin pari, joka on ihan normaalia, kun kyseessä on vartalosuihke. Hajuvedet tietenkin säilyvät iholla pidempään. Mutta sehän onkin vartalosuihkeiden paras puoli; saa lisätä ihania tuoksuja pitkin päivää niin usein kuin tahtoo ;)


Suosikkini Kookos. On se vaan ihana, oikea klassikko. Naturaliumin Kookos-sarjan tuotteet tuoksuvat pelkästään siltä aidolta oikealta, makelta ja pähkinäiseltä kookokselta. Tästä ei kookos paremmaksi muutu! Tämä suihkari käy myös kylpyyn, sillä koostumus on ihanan kermaista ja paksuhkoa. Kermanvaalea geeli vaahtoutuu pehmeäksi ja paksuksi vaahdoksi, etenkin pesupallon kanssa! Ja mikä parasta, kookos jää tuoksumaan suihkun jälkeen iholle vielä pitkäksi aikaa

500ml suihkugeeliä riittää pitkäksi aikaa, joskus jopa liiankin pitkäksi. Mä oon niitä suihkarihulluja, jotka rakastaa ostaa ja käyttää monia eri tuoksuisia suihkareita samaan aikaan. Suihkusta löytyy aina muutama eri purkki suihkaria, koska yksi ei koskaan riitä ;) Suosittelen ehdottomasti testaamaan Naturaliumin tuotteita, jos näette niitä kaupoissa! Tuoksut on kyllä uskomattoman aitoja ja herkullisia. Tuotesarjasta löytyy muitakin ihania tuoksuja; Persikka, Vihreä omena ja Vadelma. Vartalosuihkeen ja suihkugeelin lisäksi löytyy myös vartalovoide ja 2-1 shampoo & hoitoaine.

Naturaliumin tuotteita voi tilata maahantuojan Norris Cosmeticsin verkkokaupasta ja näköjään XXL:n verkkokaupastakin löytyy muutama tuote tällä hetkellä (ja liikkeissäkin). Sokokselta ja Stockmannilta löytyy rajoitetun ajan myös Naturaliumin tuotteita. Norris Cosmeticsin verkkokaupasta löytyy kolmen tuotteen settejä hintaan 19.20€ ja ne sisältävät kylpy/suihkugeelin, vartalovoiteen sekä shampoo/hoitoaineen. XXL:n verkkokaupassa näyttää 4.90€/kpl olevan hinta vartalovoiteelle ja kylpy/suihkugeelille, eli mukavan edullinen sarja kyseessä :)


// Mikä on sun kesätuoksu?
*Affiliate-linkki, jonka kautta tehdyistä ostoksista saan komission.

Kommentit

Lähetä kommentti

Yhteydenottolomake