keskiviikko 31. elokuuta 2016

Ellos | Syksyn uutuuksia

Viime joulun aikaan kirjoittelin Elloksen uudistuneesta kosmepuolesta ja yhteistyön kautta testiin saamistani tuotteista. Elloksen Kauneus-osio on edelleen erittäin suuri ja valikoima laaja. Sieltä löytyy yli sata brändiä ja tuhansia kauneuden ja hyvinvoinnin tuotteita.

Image and video hosting by TinyPic

Viime kamppiksen aikaan sain testiin mm. Anastasia Beverly Hillsin suositun Contour Kitin sävyssä Light to Medium. Palettia tai Anastasian muitakaan tuotteita ei valitettavasti enää löydy Ellokselta, sillä Kicksillä on Suomessa yksinoikeus Anastasian tuotteiden myymiseen. Todella harmillista, mutta ehkä sekin asia muuttuu taas jossain vaiheessa toisin. Paletti on kuitenkin erittäin hyvä ja se on ollut käytössä aina silloin tällöin. Yritän käyttää sitä säästeliäästi, kun kyseessä on hieman hintavampi paletti.

Essien Lilacism sävyinen kynsilakka oli yksi kesän lemppareista. Hempeät pastelliset sävyt oli kovaa huutoa! Elloksella on myös ihan omakin tuotemerkkinsä, Beauty by Ellos, jonka valikoimasta löytyy monenlaista meikkiä, kynsilakoista puutereihin. Nude in Paris on toiminut ihan täydellisesti silloin, kun haluan kynsille jotain simppeliä ja vaaleaa. Suosittelen testaamaan näitä lakkoja. 4.90€ hinnalla saa todella laadukkaan kynsilakan, joka kestää kynsillä hyvänä monta päivää :)

Ja vaikkei mulla kasvakaan kovin nopeasti kulmakarvat, on niitä silti ollut ilo nyppiä laadukkailla ja terävillä pinseteillä. Tweezermanin Mini Slant Tweezer -pinsetit on ihan parhaat ja niillä saa siistiä jälkeä ihan muutamassa sekunnissa.


Tein vielä wishlistin Elloksen kosmetiikkavalikoimasta. Sinne on tullut paljon uutuuksia, joita on päästävä testaamaan!

Image and video hosting by TinyPic

Ecotools Makeup Brush Shampoo - Mulla on vielä etsinnässä tehokas sivellinshampoo, joka oikeasti poistaisi kaikki Colorstayn jämät. Mikään vauvashampoo tai Marseille-saippua ei niitä poista nimittäin. 177ml pullolla on hintaa 13.90€
2 Smashit 6 Color Contour Powder - Smashit on täysin uus merkki mulle, en oo aiemmin kuullut. Varjostuspaletti voisi hyvinkin olla Anastasian Contour Kitin dupe, mutta halvemmalla hinnalla ja isommilla napeilla? Paletin hinta on 32.90€
3 & 4 wet n wild Photo Focus Eyeshadow Primer & Megaglo Contouring Palette - Näitä wet n wildin uutuuksia on nyt niin hehkutettu, että mäkin haluan jo päästä testaamaan kaikkea. Esimerkiksi tuo uusi luomivärinpohjustaja ja korostus- ja varjostuspuuteri -duo on keritty jo hypettää taivaisiin asti. Hintaakin on vain 8.90€/kpl.
5 Beauty by Ellos Kauneussetti - Ihanan syksyisen sävyinen setti, johon kuuluu kahdeksan eri tuotetta ja joiden arvo yhteensä on yli 80€. Setin hinta on kuitenkin vain 42.90€. Haluan lisää punertavia sävyjä kaikkialle, kämppään ja meikkeihin!
6 Real Techniques Miracle Complexion Sponge - Rakastan meikkisieniä, mutta edelleen mulla on testaamatta yksi kaikkien aikojen suosituimmista meikkisienistä! Ellokselta löytyy yhden sienen (10.90€) lisäksi duo-pakkaus ja nykyään myös neljän sienen pakkaus.
7 Maybelline Lash Sensational Luscious Mascara - Alkuperäinen Lash Sensational -ripsiväri on mun suosikkeja, joten luonnollisesti tämä uutuus on testattava. Uutuusripsari sisältää kolmea eri öljyä, jotka pehmentävät ripsiä; argan-, ruusunmarja- & auringonkukkaöljyä. Hinta on 14.90€
8 Nothern Beauty Shower Gel - Mulle täysin uusi merkki jälleen. Merkin nimi ja pakkaukset lumosivat mut täysin ja se, että suihkugeeli sisältää mm. mustikkauutetta! 250ml pullon hinta on 7.90€


Ellokselle on tullut nyt myyntiin aivan superihania ja tyylikkäitä syysuutuuksia sisustuksen  puolelle.

Image and video hosting by TinyPic

Voisin kotiuttaa kaiken, mitä kuvassa näkyy. Ellokseltahan siis löytyy huonekaluja, sisustustuotteita, makuuhuoneen tekstiilejä, lamppuja, astiota. Kaikkea laidasta laitaan. Oon niin monet kerrat kuolannut sisustuspuolta ja tehnyt päässä listaa, mitä kaikkea ostaisin sieltä kotiin, jos vain rahaa olisi riittävästi ;) Erityisesti nuo CamiaPian julisteet iskevät muhun täysin. Niitä mielelläni kotiuttaisin vaikka tässähetinyt!

Elloksen verkkokaupassa saat alekoodilla 345403 30% alennusta kalleimmasta tuotteesta ja ilmaiset postikulut. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Taidanpa pistää muutaman tuotteen heti ostoskoriin

Millainen sisustustyyli teillä on?
SHARE:

10 kommenttia

  1. No sen verran sanon, että jos ei lähde marseilleilla niin ei todellakaan lähde Ecotoolsilla. Ihan hyvä perussaippua, mutta ei todellakaan pahoille pinttymille.

    VastaaPoista
  2. Ellokselta näyttää löytyvän todella paljon kosmetiikkamerkkejä. Ovat ottaneet homman oikein tosissaan;) En ole esim. Makiashin tuotteisiin muualla törmännyt. Ne vaikuttavat kiinnostavilta, toivottavasti ovat myös laadukkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on! Valikoima on kyllä niin suuri, että selaamiseen menee koko päivä :D Joo Makiash taitaa olla vain Elloksen alla..? Ne tuotteet, mitä testasin, oli kyllä todella hyviä :)

      Poista
  3. Mä en oikeastaan ole sisustaja, joten erittäin tylsä. :D Mutta Elloksen meikkipuoli kyllä kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikää! :D Jos olisin miljonääri, niin mun kämppä olis kyllä sisustettu täyteen kaikkea siistiä ;P (siis meidän, heh).

      Poista
  4. Oi että muistan joskus 10 vuotta ja pidemmänkin aikaa sitten, kuinka innoissani olin Elloksen ja muiden postimyyntifirmojen kuvastoista :D Nykyisin tulee tilattua Ellokselta aika harvoin ja kosmetiikkaa en ole tilannut heiltä vielä kertaakaan. Ehkä pitäisi :)

    Mulla on tuo ABH:n Contour Kit ja vaikka se on laadultaan tosi hyvä, on se mun mielestä vähän hankala. Lisäksi paletissa on kaksi sävyä, joita en koskaan käytä. Mielummin käytän yksittäistä mattaista aurinkopuuteria varjostukseen. Wet n Wildin Contouring paletit houkuttelisivat muakin. Niiden säilytys olisi itselleni helpompaa ja sävyt näyttävät käytännöllisiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, sama täällä! Ja Yves Rocher myös :D Sitten aina leikkelin niitä lappusia irti ja "suunnittelin", mitä tilasin :D Mun kans täytyis sieltä jotain tilata, nyt oli niin hyviä alejakin menossa ^^

      Mm, mäkään en paria sävyä käytä oikeen ikinä siinä paletissa. Jotenkin nyt ollut helppoa Bahama Maman kanssa, kun se on yksittäisenä pikku "paletissaan". Niin iisi ottaa mukaan matkallekin!

      Poista
  5. Mä en ole tajunnut, että Ellokselta saa tilattua kosmetiikkaakin :D Ennen tilailin sieltä useammin, mutta nyt en ole tosi moneen vuoteen tilannut sieltä mitään. Tuo sisustuspuoli kyllä kiinnostaa jonkin verran, niin moni on linkkaillut kivoihin sisustusjuttuihin Elloksen sivuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö! Ou nou :D Ihan huippua, että Elloksen valikoima on nykyään tajuttoman laaja ^^

      Poista

© Cosmetic Land

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig