Catarina
28 | Helsinki, Finland
Kauneusbloggaaja, Beauty blogger

cosmeticlandblog@gmail.com

Neljä erilaista peiteainetta testissä

Mitä pidätte blogin uudesta ulkoasusta? Rakastan yli kaiken sen muokkaamista ja koodaamista ylipäätään. Oli hauska taas väkertää pari päivää blogin ulkoasun parissa ja saada siitä värikkäämpi ja kesäisempi. Vaikka aamulla näkymä ulkona olikin erittäin valkoinen (takatalvi, tuliko se muuallekin kuin Vaasaan?). Takatalvesta iloisempiin asioihin, eli peiteaineisiin! L.A. Girlin peiteaineista on pyydetty postausta, joten päätin kirjoitella kaikista omistamistani peiteaineista yhden kokonaisvaltaisen postauksen.

Image and video hosting by TinyPic


Omistan tällä hetkellä neljän eri merkin peiteaineet; MAC, Collection, Maybelline ja L.A. Girl. Pohjustan tekstiä vielä kertomalla, että ihoni on rasvainen ja epäpuhtauksia löytyy, eli peitettävää on. Silmänaluseni eivät ole kovin tummat, mutta haluan niihin silti hyvän peittävän tuotteen ja kirkkauden. Ihoni sävy on keltapohjainen, eli en mielelläni käytä kasvoille punapohjaisia tuotteita. Silmänalusille niitä voin käyttää, niissä se ei haittaa. Vaaleista vaalein Lumikki en ole, mutta silti todella vaalea kasvoista ja kaulasta. Vaaleita meikkivoiteita en Suomen markkinoilta koskaan löydä.

Olen arka kokeilemaan peiteaineita, koska tarvitsen kasvojen iholle hyvän, edullisen ja peittävän tuotteen. Mielellään myös pysyvän. Pitkään käytin MAC:in voidemaista Studio Sculpt -peitevoidetta, jonka tuotanto käsitykseni mukaan lopetettiin. Se vasta oli superhyvä ja peittävä tuote, mutta sen saatavuuden takia päätin kokeilla muiden merkkien peiteaineita. Hyvin arastellen uskaltauduin testaamaan nestemäisiä peiteaineita, vaikka epäilin niiden tehoa. Olin niin tottunut voidemaiseen koostumukseen, etten uskonut nestemäisten toimivan yhtä hyvin.

Image and video hosting by TinyPic

Muistaakseni uskaltauduin ensimmäisenä kokeilemaan Maybelline Fit Me -peiteainetta. Löytyy marketeista ja nettikaupoista. Aine on putkilossa ja sitä annostellaan pitkän aplikaattorin avulla. En ole varma sävyvalikoimasta Suomessa, mutta ainakin 10 ja 15 löytyy. Omani on sävyä Fair 15 ja kuulemma sen pitäisi olla vaaleampi kuin sävy nro 10. Käytän tätä kasvojen iholle ja silmänalusille. Se peittää hyvin näpyt ja muut epäpuhtaudet, mutta ei sata prosenttisesti kuitenkaan. Koostumukseltaan tämä on kevyttä, eikä ollenkaan kuivattavaa. Sävy 15 on hieman punertava. Mikä juuri tässä peiteaineessa on niin mahtavaa on se, että se sulautuu ihoon täydellisesti. Ihan sama, onko tämä kellertävä vai punertava, se sulautuu ihon omaan sävyyn kauniisti. Silmänaluset ja epäpuhtaudet hoituu tällä hetkessä, eikä peiteaineen lisääminen päivän mittaan saa ihoa näyttämään tunkkaiselta tai kuivalta.

MAC Pro Longwear -peiteaine on ehdottomasti merkin kulttituote ja yksi suosituimpia. Päätin myös testata tätä, koska jokainen sitä niin tuntuu kehuvan. Omani on sävyä NC20 ja se on hyvän kellertävä sävy kasvoille. Sopii myös silmänalusille, mutta itse tykkään vielä lisätä jotain vaaleampaa päälle kirkastamaan sitä aluetta. Pro Longwear on peittävää tavaraa, mutta huonon pumppuannostelijan takia sitä tulee käytettyä harvoin. Pumppu sylkäisee ulos kerralla paljon ainetta, joka on monelle aivan liikaa.

Jokin tässä peiteaineessa mua tökkii. En pidä sen koostumuksesta, joka on kyllä kevyt ja kädellä tuntuu kivalta. Kasvoilla se kuitenkin tuntuu oudolta, eikä se peitä kunnolla, vaikka kyseessä on todella peittävä tuote?! En koe Pro Longwearia erityisen mahtavana peiteaineena millään tasolla. Vaikeakäyttöinen ja usein olen saanut käytön aikana näppyjä kasvoille. Ei mun juttu sitten ollenkaan. Eikä hintakaan ole markettitasoa, joten tämä ei ole mun tuote.

Image and video hosting by TinyPic


Erityisesti brittien ylistämä Collection Lasting Perfection -peiteaine on yksi mun lempparituotteista silmänalusille. Sävyni 1 Fair on hyvin vaalea putkilossaan, mutta levityksen jälkeen väri tummuukin yllättävän tummaksi. Se kuitenkin sulautuu ihon omaan sävyyn hyvin. Punertavan sävynsä ja mahtavan peittävyytensä takia käytän tätä vain silmänalusille. Koostumus on hieman paksuhkoa ja kuivaa. Kostean meikkisienen avulla tästäkin saa mukavemman tuntuisen, jos peiteaine tuntuu liian kuivalta. Tässä on myös samanlainen aplikaattori kuin Fit Me -peiteaineessa. Helppo käyttää ja levittää. Jos omistaisin yhtä vaaleana ja kellertävänä tämän peiteaineen, käyttäisin ehdottomasti sitä peittämään epäpuhtaudetkin. Aivan mahtava tuote, yhdyn ylistyksiin.

L.A. Girlin suositut Pro Conceal -peiteaineet eivät ole varmasti keneltäkään jääneet huomaamatta. Aine tulee tuubissa ja sitä annostellaan sivellintyyppisestä aplikaattorista. Ihan ok, mutta aluksi omastani lähti karvoja ja joskus tuubia saa puristaa todella kovaa, että sieltä tulee mitään. Ehkä joskus sattuu kohdalle huonompia yksilöitä? Sävyjä näistä peiteaineista löytyy vaikka kuinka monta ja nykyään valikoimassa on myös vihrä ja oranssikin väri! Moni käyttää tummempia sävyjä myös varjostuksiin.

Tilasin joskus Maquillalian nettikaupasta sävyn Classic Ivory, joka osoittautuikin lähes lohen sävyiseksi. Persikkainen, eikä kovin vaaleakaan. Sopii kuitenkin hyvin taittamaan silmänalusien tummuutta. Nyt, kun merkin tuotteita tuli myyntiin Beauty Baylle, tilasin vihdoin itselle oikean sävyn. Porcelain on ihan täydellinen, vaalea ja kellertävä. Eli ihan passeli koko kasvoille! Koostumus on kivan kevyttä, mutta hieman kuivahkoa. Siitäkin pääsee eroon helposti kostealla meikkisienellä. Peittävyys ei ole parasta mahdollista, ei ainakaan akneiholle. Perus epäpuhtaudet saa pilotettua suhteellisen hyvin. Classic Ivory on nyt jäänyt laatikon perälle ja käytän Porcelain + Fit Me -yhdistelmää kasvojen iholle. Niistä kahdesta syntyy hyvä kombo; Oikean sävyinen, peittävä ja kestävä.

Image and video hosting by TinyPicImage and video hosting by TinyPic
MAC PRO LONGWEAR - NC20 | COLLECTION LASTING PERFECTION - 1 FAIR
MAYBELLINE FIT ME - FAIR 15 | L.A. GIRL PRO CONCEAL - PORCELAIN & CLASSIC IVORY


Kuten kuvasta näkyy, Porcelain on viisikon vaalein ja kaverinsa NC20 kanssa kellertävä. Viimeisenä oikealla oleva Classic Ivory on todella vahvasti persikkainen sävy. En tätä aiemmin huomannutkaan, ennen kuin swatchasin kaikki nämä kädelle! Alla lyhyt loppuveto, hinnat ja linkit tuotteisiin.

  • MAC - Pro Longwear | 3/5
    Peittävä, kestävä. Huono pumppu + aiheuttaa itselleni näppyjä. 
    9g - 22€ | Linkki tuotteeseen tässä.
  • Collection - Lasting Perfection | 4/5
    Peittävä, kestävä. Kuivahkoa.
    8g - 5.60€ | Linkki tuotteeseen tässä.
  • Maybelline - Fit Me | 5/5
    Luonnollinen, peittävä, ei kuivata, kestävä.
    6.8ml - 10.90€ | Linkki tuotteeseen tässä.
  • L.A. Girl - Pro Conceal | 4/5
    Luonnollinen, peittävä, laaja sävyvalikoima. Kuivahkoa. 
    8g - 6.60€ | Linkki tuotteeseen tässä.


___________________________________________________________________________________________________


Kaiken kaikkiaan itselleni sopivin peiteaine on ehdottomasti Maybelline Fit Me hintansa ja upean koostumuksensa takia. Iho näyttää aina luonnolliselta ja hyvältä. Ostan sitä aina aleista varastoon ;) Haluaisin jossain vaiheessa testata NARS:in ja Urban Decayn suositut peiteaineet, mutta korkeiden hintojen takia en taida niitä koskaan ostaa.

Mikä on sun lemppari peiteaine ja mitä suosittelisit testaamaan?

Kommentit

  1. Maybellinen Fit Me:ta on kyllä kokeiltava, kiehtonut jo pidemmän aikaa. MAC ei ole myöskään mun juttu, kertyy juonteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kannattaa, ehdottomasti. Niin edullista tavaraa kuitenkin ;) Joo siinä on jotain outoa, mistä en tykkää :/

      Poista
  2. Kiva postaus :) Mun suosikki silmänalusille on UD:n Naked Skin Concealer, mutta mun pitäisi kokeilla myös sitä Narsin peiteainetta. L.A. Girlin peiteaine kiinnostaisi tummana. Carli Bybel käyttää sellaista nenän varjostamiseen ja se näyttää kätevältä :D En tiennytkään, että L.A. Girliä saa BeautyBaystä, täytyy laittaa ostoskoriin seuraavalla tilauskerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yay! Äh, haluaisin niiiiin kokeilla UD:n omaa ;D En vaan millään haluaisi maksaa yli 15€ peiteaineesta.. Juu nää L.A. Girlin omat on tosi hyviä ja varmasti toimii varjostuksiin kivasti!

      Poista
  3. Mä tykkään tosi paljon L.A Girlin peiteaineesta! Classic Ivory peittää täydellisesti tummat silmänaluset, muttei sovi mullekaan koko kasvoille, ja siksi tykkäänkin käyttää Urban Decayn kellertävää, Light Warm - sävyistä peitevoidetta korostamiseen. Myös Narsin peitevoide on ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä käteviä ja niin halpoja! Uskaltaa kokeillakin uusia tuotteita, kun ne on noin halpoja ;) Aa sullakin on toi Classic Ivory sävy :D Poikakaveri katsoi sitä sävyä mun kädellä ja nauroi, että kellä on noin oranssi naama!? XD

      Narsin oman kun kehtaisi ostaa joskus ;)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus! Mä sain itse onneksi ton MACin Pro Longwear Concealerin ostaessani mukaan sellaisen pienen kannellisen purkin, jonne se myyjä kehotti pumppaamaan sitä peiteainetta. Yhdellä kerralla tulee tosiaan melkoinen määrä sitä, mutta toi on kätevä kun sen saa sieltä purkista sitten siveltimen kanssa seuraavinakin päivänä otettua eikä tuotetta mee hukkaan. Mutta joo, ei oo kovin hyvin suunniteltu tota systeemiä :D

    Mun suosikkipeiteaineeni on UD:n Naked Skin Concealer :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, joo. Toi purkkihomma kuulostaa hyvältä! Mä en oo uskaltautunut tekemään sellaista, kun aina pähkäilen, jos myisin omani eteenpäin. En oo saanut aikaiseksi, kun jotenkin tuntuu niin kivalta omistaa edes pari juttua Maciltä ;)

      Äh, se on kans kaikkien suosikki ;) Ehkä joskus uskallan sen tilata.. tai toivoa lahjaksi!

      Poista
  5. ihana postaus! itse tilasin joskus epähuomiossa L.A. Girlin peiteaineen just tuossa Classic Ivory sävyssä ja oli kyllä yllätys miten oranssia se oli :-D mun on pitänyt jo jonkin aikaa tilata Porcelain tilalle mutta en oo vielä saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos^^ Sama, en tiedä mitä ajattelin tilatessani sen!? Tilaa ihmeessä, se on toosi hyvä sävy :) BeautyBayllä en just nyt ollut sitä varastossa, mutta eiköhän tule pian lisää. Jos siis sieltä haluat tilata!

      Poista
  6. Jess! Mahtava postaus, tämmöstä oon jo ootellut joistain blogista. :D Hmm, pitääpäs melkeen testata tuota Maybellinea.. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Yhteydenottolomake