torstai 7. toukokuuta 2015

Lindexin huultenrajauskynät


Lindexin myymälöihin ja verkkokauppaan on nyt tullut uutuutena kosmetiikkaa. Ihonhoidon puolelta löytyy ainakin vartalovoide ja -voi, suihkugeeli, vartalonkuorinta, käsivoide ja käsisaippua. Valittavissa on hedelmäinen/sitruksinen ja kukkainen tuoksu. Löysin liikkeestä myös hauskan värisiä Body Mistejä, joista yksi tuoksui ihan Escadan Taj Sunsetille! Meikeistä löytyy ne perusmeikit, eli kasvoille meikkivoide, peitevoide, puuteri ja poskipuna. Silmille ja huulille löytyy myös omansa, ja kynsilakkojakin löytyy ainakin liikkeistä.

Hinnat ihonhoitotuotteissa ja kosmetiikassa ovat 4.95€-9.95€ välillä. Tarvikepuolelta löytyy harjoja, siveltimiä, kynsiviiloja, pinsettejä, meikkilaukkuja, meikkisieniä, kynsilakanpoistotuotteita ja muutama muukin lisäksi.
Lindexin sivuilta BEAUTY -osiosta löytyy kaikki kauneustuotteet.

Päätin nyt ensin testata huultenrajauskyniä, joista on valittavissa neljä eri sävyä. Kynissä ei ole merkintää sävynumerosta tai -nimestä. Nettisivuilta löytää kyllä sävynumerot, mutta värit eivät ole kovin selkeät. Uskon, että omien kynieni sävyt ovat 11 ja 13. Sävy 11 näyttäisi sivujen mukaan olevan näistä punertava ja 13 ruskehtava.


Image and video hosting by TinyPicImage and video hosting by TinyPic


Huultenrajauskyniä kuvaillaan nettisivujen mukaan voidemaisiksi. Kuvittelisin voidemaisten olevan pehmeitä ja huulille helposti liukuvia. Nämä sen sijaan ovat kuivia ja vaikealevitteisiä. Näitä ei todellakaan ole ollut mukava levittää huulille niiden kuivan koostumuksen takia. Kuten sivuilla lukee, niin kynät ovat kuitenkin pitkäkestoisia ja pitävät huulipunan ja -kiillon paikoillaan aamusta iltaan, no melkein!

Huulet kannattaa pohjustaa hyvissä ajoin kunnon kosteuttavalla huulivoiteella. Jos käytät kynää kuiville huulille, tökkää kynä heti kiinni ja levittäminen on yhtä tuskaa.. Alle kannattaa jättää ohut kerros huulivoidetta ja sitten käyttää kynää. Jos jätät huulivoidetta liikaa, näyttää jälki epätasaiselta ja läikikkäältä. Aivan liian kuiva koostumus näissä, mutta pitkäkestoisuuden takia tykkään näistä kuitenkin.. Otin muutaman kuvan kynistä kädellä ja huulilla, kaikissa hieman eri valo. Ensimmäisenä punertava sävy, toisessa ruskehtava.


Image and video hosting by TinyPicImage and video hosting by TinyPicImage and video hosting by TinyPic


Molemmat on aivan ihania sävyjä ja varmasti käytän näitä usein, mutta koostumuksen saisi kyllä korjata.. Ruskehtavaa sävyä saa myös kerrostettua tummemmaksi, kuvassa näkyy väri kevyempänä. Mitä keinoja ja kikkoja teillä on huultenrajauskynien levittämiseen, ja minkä merkin omia suosittelet? Löytyykö edullisilta merkeiltäkin hyviä kyniä?


Palaillaan taas pian ja hei muistakaa illalla Suomi-Slovenia ottelu! 
SHARE:

12 kommenttia

  1. Olin ihan ällikällä lyöty, kun huomasin pari päivää sitten, että Lindex myy kosmetiikkaa. Jännä ylläri!

    Mun oma suosikkimerkkini huultenrajauskynissä on NYX. Merkin mustat, muistaakseni Slim Lip Pencil -nimellä kulkevat kynät on ihan huippuja ja sävyvalikoimakin on kattava! Mulla on ainoastaan yksi kalliimpi kynä (MAC:ilta), enkä huomaa mitään laatueroa kalliimman ja halvemman välillä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama juttu :D Kivaa!
      Aaah, niitä varmaan täytyisi koittaa. Kiitos tiedosta :) MAC:iin en sorru, kuitenkin kalliita ;)

      Poista
  2. Pahoittelen kielioppinipotusta, mutta pisti vaan silmään että se on punertava -> punertavAmpi/ruskehtava -> ruskehtavAmpi, ei e:llä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on taas niitä juttuja, missä en oo huomannut kyseistä asiaa ollenkaan. Oikeinkirjoitus on mulle tärkeää ja haluan pitää blogin tekstit fiksuina jne, mutta en halua vaan kirjakielellä kirjoittaa tekstejä, niin senat menee joskus vähän sakasin ;)

      Kiitos kun viitsit huomauttaa asiasta, kuitenkin haluan kehittyä kirjoittamisessa ja blogin kanssa muutenkin :)

      Poista
  3. Mä tykkään niistä LA Girlin rajauskynistä. :) Nekin on vähän sellaisia kovia ja kuivia, mut musta ainakin tuntuu siltä että ne leviää paremmin kun on alla vähän huulirasvaa. Mutta ei tietenkää mitää hirveitä kerroksia sitä rasvaa. :D

    Nää kynät näyttää kyllä tosi kivoilta ja värit on tosi upeat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mä oon ihan unohtanut ne! Mä haluuuuun niitä ;D Okei okei, hyvä tietää, thäänks :)

      Poista
  4. Vois käydäkki joku päivä tarkkaileen mitä kaikkee sieltä löytyy ja jostain blogista luin hiljattain että myyvät kosmetiikkaa oisko blogi ollu charming nails (hatara muisti =) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu monet varmaankin jo nyt tietää, että sinne on kosmetiikkaa tullut^^ Kivaa!

      Poista
  5. Halvoista kynistä YR:n Autamatic Lip Linerit on mun suosikkeja, todella hyvin pigmenttiä ja helppoja käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä :) Mä käyn tsekkaamassa, kiitos!

      Poista
  6. Kyllä Lindexin huultenrajauskynissä on sävynumerot ja nimet, ne on vain vähän hankalassa paikassa tuotteen korkissa olevassa tarrassa.

    VastaaPoista

© Cosmetic Land

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig