perjantai 13. huhtikuuta 2012

Hiusväriä

Päivää! :) aamu olikin ihan pepusta, mutta nyt tuntuu että paranemaan päin on menossa, huh! Mulla olisi näin muuten vaan muutama kuva hiuksista värjäyksien jälkeen ja vähän mietteitä hiuksista muutenkin.

Mähän voitin Rapunzel Of Sweden pidennykset Motherfuckin' fashion -blogista jo muutama kuukausi sitten, ja käytin pidennyksiä jonkun aikaa ja varsinkin ulos lähtiessä. Alussa uskaltanut leikellä niitä ollenkaan, mutta jossain vaiheessa uskaltauduin leikkaamaan edestä sivuilta hieman pois hiusta, että sulautuisivat omiin paremmin. Hmh, ihanan näköstähän se on kun on pitkät hiukset, muttei nuo vaan ole edelleenkään mun juttu. En kestä sitä tunnetta että päässä on kiinni painavia asioita, enkä saa harjattua harjalla tai omilla sormilla hiuksiani normaalisti : D
Viime kerralla jo kun omistin pidennykset, totesin että jatkuva tupeeraus ja klipsen käyttö vaan heikentää hiustenkasvua ja sen sellaista, ja kun lopetin pidennysten käytön, alkoi hiukset taas voimaan paremmin. Nytten on sama juttu, tuntuu että hiukset kasvavat mahtavaa tahtia (osasyynä voisi olla lisävitamiinit ja terveellisempi ruokavalio + liikunta), niin en haluaisikaan enää käyttää pidennyksiä, vaan antaa omien kasvaa "terveinä" (haha!) :) Joulun aikana ja sen jälkeen värjäilin hiuksia ihan liian tiheään tahtiin, ja lopulta alkoi kyllästyttämään se sama lilahtava sävy hiuksissa. Ajattelin tosiaan nyt hylätä rumasti pidennykset, värjätä omat hieman vaaleammiksi ruskeiksi ja antaa olla niin. Tässä olisi muutama kuva aiemmasta hiustenväristä → PhotobucketPhotobucketPhotobucket En tykännytkään kun väri alkoi olla niin tumma ja lilahtava, ei sopinut jotenkin. Niimpä marssin hakemaan juuri sen hiusvärin, jolla oon aina halunnut hiukseni värjätä : D Photobucket Kuvista ei ehkä näe selvästi eroa aiempaan väriin, mutta esim. nyt väri on vähän haalistunut ja liila on kadonnut hyvin, jäljellä on vähän punertava joku ruskean sävy ;) PhotobucketPhotobucket Aikomuksena olisi tosiaan antaa tämän sävyn olla, haalistua ja mitä ikinä, ja jos juurikasvu alkaa olla hirvittävän näköinen, voin värjätä hiukset uudestaan. Mutta pointtina olisi että kesällä hiukset olisi ihanan kullanruskeat, joten saa nähdä mitä tässä tapahtuu^^

Palaillaan taas, pusPhotobucket
SHARE:

1 kommentti

  1. Mun blogissa on sulle tällanen "Liebester blog" -tunnustus :) http://difficultreflections.blogspot.com/2012/04/liebester-blog.html

    VastaaPoista

© Cosmetic Land

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig